Avasin tänään vaatekomeron ovet,
jotka veivät minut muihin maailmoihin,
eivät Narnian satuihin,
vaan menneisyyden haamuihin.
Ovia ei oltu avattu kuukausiin,
siellä olivat kravattisi kauniissa rivissä,
parisenkymmentä, näin laskin.
Myös se musta silkkinen, jonka isänpäiväksi ostin.
Paitapuserosi henkareissa,
ne samat, jotka viimeisinä päivinäsi
totuin näkemään päälläsi, myös amppari-paita,
mustakelta-raitainen.
Nappasin käsiini hattusi huopaisen,
painoin sen kasvoilleni, syvään hengitin.
New Orleans-pikkusikari... Hiuksesi..
Jokaisella ihmisellä on oma tuoksunsa,
sen edelleenkin hatusta havaitsin,
vuosi suljettujen ovien takana,
ja edelleen siinä oli jäljellä tuoksusi.
sen jälkeen lattialle lysähdin,
itkuun purskahdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti