Harrastukseksi muotoutuneet Arabian muumiastiani :)

KYLLÄ.
Satunnaisista synttäri-ja joululahjoista on muotoutunut minulle keräilykohde,
jokainen astia on minulle rakas, juuri siksi että ne ovat muistoja jostain tietystä tapahtumasta.

Esim. Vaaleanpunaiset Rakkaus-mukit ovat kokoelmani ensimmäiset, 16-vuotislahjat äidiltäni. Ruusutarha-muki on yllätyslahja avomieheltäni.

kaikkein merkityksellisin on keltainen Pikkumyy, sillä se on viimeinen lahja isä-vainaalta, sen merkitys on suuri ja ainoastaan minä saan juoda siitä! en olisi arvannut että reilun kuukauden päästä sen mukin saamisesta tulisin menettämään sen antajan.

Seassa on jo muutama arvokas keräily kohde, esim. ruskea nipsu, värikäs Perhe-muki, muutamat sesonki-astiat ja Arabian 65-vuotis juhlamuki Iltapurjehdus :)

Mutta, vaikka tarvetta uusille ei olisikaan, kokoelma karttuu varmasti vielä :)

"Auringonlaskun jälkeenkään aurinko ei lakkaa olemasta" -Emilia 19 v

katselin tänään kuviasi. se ei ollut yhtä raastavaa kuin aiemmin,
lempeät kasvosi saivat hymyn huulilleni ja kyyneleet sumensivat silmäni.
...eri tavalla kuin ennen


katsoin myös itsestäni otettuja kuvia, jotka oli otettu sen jälkeen,
kun kävin kappelissa hyvästelemässä sinut viimeisen kerran,
katsoin kuvia kun ruuvasin viimeisen ristin arkkuusi.
...ja muistin taas, kuinka musertavaa se oli, ja olen onnellinen siitä, ettei katseeni ole enää niin tyhjä ja toivoton kuin silloin.

olen alkanut voida paremmin.
viimeinkin suhtautua kuolemaasi uudella tavalla.
mutta en koskaan lakkaa ikävöimästä.
toivomasta että olisit vielä täällä.

Rakastan sinua. Kiitos kaikesta

Hyvästit

onko minusta oikeasti tullut näin vanha?
vai onko minulla vain huonoa tuuria?
kuuluuko minun ikäisen kohdata OIKEASTI näitä asioita yhtenään?

...eilen oli huonojen uutisten päivä,
kuulin että setäni luovutti pitkällisen taistelun luusyöpää vastaan,
ja nukkui pois, tämä tuli minulle shokkina, koska en edes tiennyt että ennusteena oli kuolema.

...ja tätini joutui pysyvään laitoshuoltoon, kuusikymppinen nainen ja täysin dementoitunut, näin hänet viimeksi vuonna 2007, ja silloin hän vielä muisti minut ja isän, oli elinvoimainen. Enää hän ei muista ketään, tai sitten ei osaa hahmottaa sitä että vieressä on joku, vaikea sanoa.

sitä on kamala ajatella, se sama tuhti täti jonka luona majailimme pikkuveljen kanssa kesät, samoilimme metsissä, etsimme isäni synnyintalon vintiltä vanhoja tavaroita ja söimme jäätelöä riippukeinussa, on todella se sama luurankomainen ja tyhjäkatseinen hahmo sängyn pohjalla.

...en tule katsomaan sinua, pyydän sitä anteeksi. Minä aion muistaa sinut pullantuoksuisena satutätinä