onko minusta oikeasti tullut näin vanha?
vai onko minulla vain huonoa tuuria?
kuuluuko minun ikäisen kohdata OIKEASTI näitä asioita yhtenään?
...eilen oli huonojen uutisten päivä,
kuulin että setäni luovutti pitkällisen taistelun luusyöpää vastaan,
ja nukkui pois, tämä tuli minulle shokkina, koska en edes tiennyt että ennusteena oli kuolema.
...ja tätini joutui pysyvään laitoshuoltoon, kuusikymppinen nainen ja täysin dementoitunut, näin hänet viimeksi vuonna 2007, ja silloin hän vielä muisti minut ja isän, oli elinvoimainen. Enää hän ei muista ketään, tai sitten ei osaa hahmottaa sitä että vieressä on joku, vaikea sanoa.
sitä on kamala ajatella, se sama tuhti täti jonka luona majailimme pikkuveljen kanssa kesät, samoilimme metsissä, etsimme isäni synnyintalon vintiltä vanhoja tavaroita ja söimme jäätelöä riippukeinussa, on todella se sama luurankomainen ja tyhjäkatseinen hahmo sängyn pohjalla.
...en tule katsomaan sinua, pyydän sitä anteeksi. Minä aion muistaa sinut pullantuoksuisena satutätinä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti